maanantai 4. helmikuuta 2019

Matka Portugaliin

Alkuun kerron hieman miten päädyin valintaani ja sitten itse matkasta :)

Päätin jo viime vuonna, että lähden työssäoppimaan ulkomaille, koska meidän koulussa se on tehty todella helpoksi. Rahoitukset järjestyy hyvin, kunhan tekee jonkin verran tehtäviä kansainväliseen työssäoppimiseen liittyen.

Minua on aina harmittanut, etten uskaltautunut lähteä aiempien opiskelujen aikana ulkomaille työssäoppimaan. Suuri haaveeni on aina ollut asua ulkomailla.

Koululla oli monia yhteistyökumppaneita eri maista, mutta jotenkin päädyin valitsemaan maan, jossa vielä kukaan ei koulustamme ole ollut. Päätin, että haluan suorittaa työssäoppimisjakson Portugalissa, Lissabonissa. Sitten ei auttanut muu, kuin lähteä etsimään netistä puusepän firmoja Lissabonista.

Löysin melko nopeasti ja helposti yrityksen nimeltä AktoStudio. Yrityksen sivut herättivät heti mielenkiintoni, koska sielä näytti olevan paljon erilaista toimintaa; cabinet making, product desing, conservation & restoration ja creative recycling. Aika mahtavalta kuulostaa mielestäni. Sivuilla kerrottiin myös, että he ottavat kansainvälisiä opiskelijoita.

Otin sitten yhteyttä kyseiseen yritykseen, kerroin hieman itsestäni, lähetin CV:n ja powerpoint- esityksen koulussa tekemistäni töistä ja kysyin mahdollisuutta työssäoppimisjaksoon. Sieltä ilmoitettiin aika lailla heti, että "tervetuloa, ilmoittele koska tulet". Kaikki meni siis kohdallani paremmin, kuin hyvin.



Sitten itse matkaan


Matkani alkoi perjantaina 1.2.2019. Otin lennot perjantai-illalle, jotta minulla on viikonloppu hyvin aikaa asettua ja tutustua paikkoihin. Olen siis vuokrannut Airbnb:n kautta Lissabonista, Alfamasta pienen yksiön tälle minun 10 viikon työssäoppimisjakson ajalle.

Lentoni lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä perjantaina klo.18.20 ja perillä Lissabonissa olin klo.21 jälkeen. Aikaeroahan on se kaksi tuntia.


Lissabonin lentokenttä oli mielestäni melko selkeä, laukut löytyi helposti ja uloskin löysin hyvin. Olin jo etukäteen ajatellut, että tilaan itselleni Uber- kyydin asunnolleni, koska metrolla en ajatellut lähteä painavien laukkujeni kanssa ja taksijonot olivat jäätävät. En ollut ennen käyttänyt Uberia, joten sekin oli hieman opettelua. Helppohan se sovellus oli, mutta itse kyytiin pääsy ei sitten ihan niin helppoa ollutkaan...

Kuski saapui paikalle suunnilleen kolmessa minuutissa enkä ollut oikein vielä kerennyt miettiä mihin se kuski sitten tulee. Kuten jo aiemmin sanoin, taksijonot terminaalin edessä olivat todella pitkät, joten koko terminaalin edusta kuhisi autoista ja ihmisistä.
Uber- kuskini pian jo soittikin minulle ja yritettiin siinä sitten huonolla kuuluvuudella selvittää missä kukakin on. Noh, ei saatu oikein toistemme puheista selvää, mutta kuski lupasi siirtyä metroaseman eteen (joka oli siis ihan terminaalin vieressä) ja kertoi odottelevansa vielä muutaman minuutin. Kävelin kasseineni päivineni metroaseman suuntaan ja yritin vilkuilla autojen rekkareita, jotta löytäisin kuskini. Olin myös kertonut kuskille tuntomerkkini (tietenkin pinkki iso matkalaukku), jotta ehkä löytäisimme toisemme helpommin.

Lopulta löysimme toisemme ja sieltä tuli vastaan todella ystävällinen, vanhempi herrasmies. Hän sitten kuskasi minut asunnolleni, tai ainakin melkein. :D 
Hän pysäköi auton kadulle ja viittoi, että asunto on "luultavasti" tuolla päin. Katu näytti mielestäni tutulta, joten sanoin pärjääväni siitä. Kuski tarjoutui useaan otteeseen kantamaan laukut minulle, mutta kerroin pärjääväni kyllä. Katu oli kyllä todella jyrkkä painavien laukkujen kanssa, mutta joku pohjanmaalainen luonne sieltä puski esiin, että ei tartte auttaa. Hehe.


Noh, ei se ihan täysin sit kuitenkaan menny niinku elokuvissa. Tai ehkä joo, jos kyseessä olis ollu joku jännäri-komedia, heh. Löysin siltä kadulta, mihin Uber- kuskini mut neuvoi, asunnon nro.6 (joka on siis mun asunnon numero). Avain asuntoon mun piti saada jostain "masterlock" jutusta ja siinä sitten hieman ihmettelin, kun ei sellaista näkynyt, vaan oven vieressä oli koodisysteemi. Koitin siinä sitten siihen sitä koodia, jonka vuokraemäntäni oli mulle antanut. Ajattelin, että jos se avain on sitten jotenkin kuitenkin siinä oven sisäpuolella. Yhtäkkiä oven luukusta kurkkaa nainen, joka näytti kauhistuneelta. Nainen sulki luukun nopeasti, mutta minä siinä vielä yritin ovea saada auki. Sitten tajusin, että eihän siinä mun asunnon edessä mitään pientä aitaa ollut, niinkuin tämän asunnon edessä oli. Lähdin sitten kävelemään hieman eteenpäin ja siitä sitten huomasinkin, että seuraava sivukuja oli ihan samannäköinen ja sieläkin oli asunto nro.6. Siinä olikin selkeästi se masterlock- luukku, jossa oli sellainen vanhanaikainen rullakoodisysteemi, mitä käytettiin ennenvanhaan esim. salkuissa. Avain oli sielä ja pääsin sisälle, vaikka lukko olikin todella jäykkä.

Asunto oli suunnilleen sellainen, kuin kuvissakin. Jotenkin kuitenkin kuvissa asunto näytti hieman parempi kuntoiselta. Rakennus on todella vanha ja sen kyllä huomaa monesta asiasta. Ensimmäisenä sisään tullessa on portaat ylös asuntoon. Portaiden alapäässä seinä oli kuprulla ja painoin siitä jo ensimmäisenä sormen läpi :D Ovet ei ole mitenkään tiivistettyjä, alaosassa ja sivuilla pn selkeät raot ulos sekä oven yläpuolella korkealla on sellainen n.20cm läpimitalta oleva reikä, jossa on verkko, mutta siinäkin sellainen suht iso reikä, mistä pääsee keväämmällä varmasti ötökät sisään.

Asunnossa haisi hieman kummalliselle, minkä luulen johtuvan kosteudesta. Vessassa hanaa ja suihkua käyttäessä lattia kastuu melko reilusti eikä se oikein kuivu helposti kylmällä kivilattialla ja kosteassa asunnossa.
Asunnossa ei myöskään ole minkäänlaista lämmitystä, paitsi pieni minituuletin, joka puhaltaa kyllä melko lämmintä. Sitä ei vaan ihan koko aikaa uskalla pitää päällä ja varsinkin yöksi olen sen nyt sammuttanut. Lattiat on kiveä ja ne on todella kylmät! Onneksi pakkasin monet villasukat ja muutenkin myös lämmintä vaatetta, koska olin kyllä tietoinen tästä sisäilman kylmyydestä. Aina se silti hieman yllättää, mutta nyt olen ostanut tuoksukynttilöitä, jotka peittävät pahaa hajua ja niistä tulee myös lämpöä :)


Olen nyt viikonlopun aikana saanut asuntoa hieman jo kodin näköiseksi sekä olen myös saanut jääkaapin täytettyä. Olen myös tutustunut lähialueeseeni ja se onkin jo melko tuttu. Kävin jo metrokortin (käy myös muuhun julkiseen liikenteeseen) ostamassa, jolla olen nyt viikonlopun kulkenut, mutta aion vielä viikolla hankkia kuukausikortin, joka tulee paljon halvemmaksi näin pitkään kun olen täälä. 

Tänään kävin katsomassa reitin tulevalle työssäoppimispaikalleni ja sekin oli loppujen lopuksi todella helppo. Menin ensin sinisen linjan metrolla muutaman pysäkin, sitten vaihdoin keltaiseen linjaan, jolla menin vain yhden pysäkin ja siitä sitten käveli n.5min. työpaikalle.

Huomenna sitten intoa täynnä uuteen työssäoppimispaikaan. Kyllä se myös jännittää todella paljon, mutta uskoisin, että kaikki menee varmasti hyvin! :)




3 kommenttia:

  1. Moi,
    Hyvä että blogin teko on alaknut välittömästi. Ei tarvitse sitten muistella pitempää aikaa kerralla. Mites maanantai meni?

    VastaaPoista
  2. Joo koitan nyt pyrkiä kirjottelemaan säännöllisesti niin ei sitten tarvi tosiaan jälkeenpäin yrittää miettiä.. Meni kivasti, teen erikseen vielä postauksen :)

    VastaaPoista
  3. Moi Emma,
    Tarkistatko onko siviilinumeroni oikein luurissasi. Voi olla että viestit ei tullu siksi perille jos numero on väärin.
    Oikea muoto on +358400838320
    Ja miten on mennyt, saisiko kuvaa ja pientä raporttia.

    jone

    VastaaPoista