torstai 21. syyskuuta 2017

Opintomatka Habitareen


Muutama esite tarttui mukaan


Gallen-Kallelan museo
Lähdettiin koulun kanssa opintomatkalle Helsinkiin Habitareen ja käytiin matkalla Espoossa Akseli Gallen-Kallelan museossa, jossa olikin mun ilokseni juuri käynnissä näyttely nimeltä tatuoidut taideteokset.

Museo oli aivan upea niin kuin oli myös samalla tontilla sijaitseva kahvilarakennus. Näyttelyssä oli esillä kuvia tatuoinneista, jotka on tehty Gallen-Kallelan ja muutaman muun taiteilijan taideteoksista (mm. Hugo Simberg, Salvador Dalí ja Edvard Munch).

Hugo Simberg - Haavoittunut enkeli





Kahvila
Näyttely herätti paljon tunteita ja sain itselleni uuden tatuointi-idean nähtyäni pitkästä aikaa kuvan Hugo Simbergin taideteoksesta "Haavoittunut enkeli".







Habitaressa meillä oli aikaa kierrellä nelisen tuntia ja aluksi ajattelin, että millähän sen ajan sielä saa kulumaan. Noh, hyvinhän se meni, kun meinas sitten lopulta aika loppua totaalisesti kesken. Loppujenlopuksi kaverit joutui mua sieltä antiikkipuolelta hyvä ettei väkisin raahaamaan ulos.
Olin katsonut valmiiksi mitä haluaisin Habitaressa nähdä, mutta ei se sitten mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Tilat oli niin isot, että ei sieltä olisi kerinnyt erikseen lähteä etsimään mitään eikä  ehkä oikein osattu järkevästi kiertää sielä. Jälkeenpäin muiden kanssa juteltaessa tajuttiin, että jäi varmaan puolet jutuista näkemättä.
 
Aluksi jäätiin joka kohtaan ihastelemaan ja juttelemaan tuotteista, kunnes tajuttiin, että ei aika kyllä riitä mitenkään. Tarkoituksena oli löytää tuotteita, joiden valmistukseen on käytetty erilaisia puumateriaaleja. Mun täytyisi tehdä esitelmä havu- ja lehtikuusesta, mutta löysin messuilta ainoastaan yhden tuotteen kummastakin puusta. Ilmeisesti näitä puulajeja ei käytetä hirveästi huonekalujen valmistukseen. Osa esittelijöistä sanoi, että antiikkipuolelta voisi löytyä jotain tuotteita, jotka on tehty havu- tai lehtikuusesta. Antiikkipuolen myyjät eivät kuitenkaan oikein osanneet sanoa mitä puulajeja tuotteissa on käytetty.

"Puiset muistot"
M-Barin lehtikuusiterassin paloista yhteenliimattu pala.
Kuusipala pelastettu Punavuorelaisesta 1885 rakennetusta kivitalosta.
Ikää palalla on vähintään 200-vuotta.




















 
Mieleenpainuvin yritys oli nimeltään "Juuripuu" ja tämä siitä syystä, että yrityksen perustaja Markku Lyytinen jaksoi jutella kanssamme kauan ja tsemppasi meitä jatkamaan valitsemallamme tiellä. Oli myös kiva kuulla mitä puulajeja pitkään alalla ollut puuseppä tykkää käyttää. Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut ja sieltä sai lisää innostusta tulevaa ammattia ajatellen.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Helsinki Design Week - kiinnostavat ohjelmat

  • Hiilinielu Design Studio - Metsät ja puut toimivat hiilinieluina ja niiden järkevä käyttö on yksi keino ilmastonmuutoksen vähentämiseksi. Hiili pysyy varastoituneena puusta tehtyihin tuotteisiin koko niiden elinkaaren ajan.

    Metsäbioalan ja luovien alojen opiskelijat ja ammattilaiset ovat yhdistäneet voimansa Hiilinielu Design Studio -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää uutta liiketoimintaa ja työtä uusien biotuotteiden ja muotoilun ympärille.

  • Yrjö Kukkapuro Experiment - Professori Kukkapuro on yksi aikamme merkittävimmistä huonekalumuotoilijoista. Yrjö Kukkapuron työt ovat kuin grafiikkaa muuntuneena ergonomisimmiksi ja funktionaalisimmiksi huonekaluiksi. Hänen uransa on kestänyt jo yli 60 vuotta, ja 84 vuoden iässä Kukkapuro on edelleen alansa huippu.
  •  
  • Kukkii - Puuseppämestari Antrei Hartikaisen suunnittelema ja toteuttama installaatio muistuttaa niiden mieleenpainuvien ja merkityksellisien hetkien tärkeydestä, jotka antavat mahdollisuuden rauhoittumiseen, havainnointiin ja luovuuden kokemiseen.

    Sadasta puisesta veistoksesta muodostuva maisema, joka kuvastaa muutosta ja kasvua meissä sekä elinympäristössämme. Teossarja kuvaa herkällä ja runollisella tavalla luonnon monimuotoisuutta, uudistumiskykyä ja puhdasta kauneutta.
     
  • Paja&Bureau Side Show - Paja&Bureau isännöi kutkuttavaa yhteisnäyttelyä, joka pitää sisällään uusia, uniikkeja ja epäsovinnaisia töitä kiinnostavimmilta suomalaisilta suunnittelijoilta ja toteuttajilta.
  •  
  • Alvar Aalto - taide ja moderni muoto - Näyttelyssä nähdään runsaasti ikonisia huonekaluja ja esineitä sekä arkkitehtuuripiirustuksia ja pienoismalleja. Taiteidenvälisyys ja Aallon monialaisuus nousee esiin myös arkistomateriaalin, valokuvien ja lyhytelokuvien kautta.
  •  
  • Showroom keynote: Edward Barber & Jay Osgerby - Edward Barber ja Jay Osgerby perustivat maineikkaan studionsa vuonna 1996 valmistuttuaan maistereiksi Royal College of Artsista Lontoosta. Ensimmäinen tuote, jonka he suunnittelivat suunnittelutoimisto Trellick Tower -nimen alla oli Loop -pöytä vuonna 1997.

Ensimmäinen työ


Ensimmäinen työ oli suunnitella ja valmistaa kaksi samanlaista leikkuulautaa.


Leikkuulautojen suunnittelua


Leikkuulautoja tehtäessä eteeni tuli monia uusia asioita (ja ongelmia), mutta mielestäni selviydyin niistä hyvin. Oli kiva alkaa heti tekemään, vaikka vähän jännittikin, että mitähän tästä tulee. 
Eihän niistä sitten ihan samanlaisia tullut mikä oli kuitenkin tarkoitus. Toisesta tuli hieman kapeampi, mutta eipä tuo haittaa, oon silti tyytyväinen ensimmäiseen työhöni! :)


Valmiit leikkuulaudat kuivumassa maalaamossa