keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Pintakäsittely shellacilla

Töissä ollaan nyt jatkettu aikalailla samoja restaurointihommia eli tullolla shellacin levittämistä pinnoille. Oon huomannu, että kiillotus vaatii aikaa, koska täytyy levittää useampi kerros plus myös se, että esim. eilen kiillottamani pinta, joka näytti täydelliseltä, oli siitä tänään jälleen solukot auenneet. Ja ei muutakun lisää levittelemään! Ei oo kuulemma tekijästä kiinni :D Näin vaan tapahtuu, kun aine imeytyy puuhun syvemmälle.






Shellacin levitys ei aluksi oikein meinannu sujua ja ihmettelin, että mitä oikein teen väärin, kun yritin ja yritin tehdä ihan samalla lailla, kuin Elzbieta. Sitten hokasin, että oon laittanu liikaa alkoholia tulloon ja kun aloin puristamaan sitä pois, alkoi hommakin sujua paremmin. Käsittelin siis pintaa liian märällä tullolla ja menin myös liian nopeasti samaan kohtaan.

Tullona me töissä käytetään liinaa, jonka sisään on kääritty muutama vanulappu. Vanulappuun imeytetään shellacia ja perään alkoholia. Tullo ei saa olla liian märkä, mutta ei myöskään liian kuiva. Eikä siinä saa olla liikaa shellacia eikä alkoholia. Elziebeta neuvoi, että pintaan kannattaa tehdä kahdeksikon mallista kuviota ja näin liikkua edestakaisin sulavasti. Pysähdellä ei saa, mutta ei myöskään saa mennä samaa kohtaa liian nopeasti.





Toinen hyvä oivallus oli, että mikäli solukot on todella auki, kannattaa pintaan laittaa muutama tippa öljyä, joka sitten levitetään tasaisesti koko pinnalle, tehden ympyrän mallista liikettä ja myös kahdeksikkoa. Kun pintaan on laitettu öljy, voi pintaa käsitellä nopeammin sekä myös painaa hieman enemmän, jotta aine imeytyy solukkoihin paremmin.

Tää on ollu tosi mukavaa puuhaa sit kun sen tajus ja homma alko sujumaan :)




Pomo on alkanu vitsailemaan, että "you girls are always polishing and finishing hahahaa" koska Elzbieta on puolalainen ja mä suomalainen. :D Tänään mua pyydettiin ihan vaan pikaisesti käsittelemään tullolla kaapin ovien sisäpinnat. Jossain kohtaa Elzbieta ja Miguel naureskeli, että nyt kyllä menee Emma liikaa aikaa tohon hommaan, että sun piti vaan nopeesti käsitellä ne. Muistuttivat vielä, että ne on vaaan oven sisäpinnat. Totesin sitte, että mutta kun sielä reunassa oli selkee raja, oli pakko tehdä useempaan kertaan ja siveltimellä myös käsitellä reunat, johon tullolla ei pääse. Naureskelin, että haluatteko että teen huonoa työtä vai. Molemmat repes ihan täysillä nauramaan ja Miguel totes Elzbietalle, että "you have created a monster" :D Elzbieta on ite sanonu, että on myös aika perfektionisti näissä hommissa ja ottaa oman aikansa tekemiseen, kun Miguel ja pomo naureskelee, että koitappas nyt saada homma jossain kohtaa valmiiksi, hyvä se jo on. Mutta joo, nopeutin sit kuitenki vähä tahtia ettei tuu enää sanomista :D




Naistenpäivänä pomon vaimo halusi, että otetaan kuva Akton naisista ja hän julkaisi sen myös Akton instagram- sivulla :)


  • Taaimmaisena on Elzbieta, vasemmalla pomon vaimo Joana ja keskellä Vera, joka on taulujen restauroija sekä sitten oikealla minä :)

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. luin pari kertaa ton tullolla shellacin ja mietin et onksiinä kirjotusvirhe kunnes tajusin et tullo on varmaan joku sana mitä en tajuu nii hyvä ku selitit sen myös mitä se tarkottaa :3
    hahahah! polish and finish xDd ylihyvä. kiva et on hauska pomo :) toi työnteko kuulostaa jotenki hyvin tutulta... xD joskus sitä vaan jumahtaa tekemään työstä hyvää / "täydellistä" eikä tajua tai pysty pitää vähä ripeempää tahtia..

    VastaaPoista