perjantai 8. maaliskuuta 2019

Lovely Lisbon

Viides viikko Lissabonissa. Tää kaupunki on kyllä vieny mun sydämen :)







Oon käveleskelly paljo ympäriinsä vaan maisemia katsellen, eniten täälä Alfamassa missä mun kämppäki on ja myös Baixassa, joka on keskusta-aluetta. Oon käyny yksin ulkona syömässä, joka on ollu tosi uutta mulle. Suomessa en usko, että menisin yksin ulos syömään mikäli ei ihan pakko oo, mutta täälä se on ollu jopa tosi nautinnollista.






On tullu istuskeltua musiikkia kuuntelemassa ja katuesiintyjiä kattelemassa. Kaikkialla on koko ajan elämää ja ihmiset on todella mukavia ja ystävällisiä.


Baixan metroaseman aukio


Santa Justa Lift


Yhtenä lauantaina pääsin jo rannallekki ja muutenki oon kyllä aurinkoa saanu ulkona ollessani. Hauskaa oli, että tosi moni paikallisista oli rannalla farkuissa ja pitkähihaisissa paidoissa. Oli sielä onneksi muitaki ihan aurinkoa ottamassa, etten ihan ainut sentään ollu, heh.







Nyt tää viides viikko alko työn merkeissä vasta keskiviikkona, koska saatiin maanantai ja tiistai vapaaksi. Täälä vietettiin tiistaina karnevaaleja. Karnevaalipäivä ei oo virallinen vapaapäivä, mutta työpaikat saa päättää mikäli haluaa pitää sen vapaana. Meidän ihana pomo sitte päätti, että ollaan maanantai ja tiistai vapaalla :) En lähteny karnevaaleille, koska maanantai ja tiistai oli sateisia ja tooosi tuulisia päiviä. Mikäli olis ollu hyvä sää, olisin käyny tsekkaamassa meiningin kaupungilla.


Tää video on mun talon takaa karnevaalien aikaan. Yleensä niin rauhallinen katu, tollon ei :D


"The Portugal Carnival goes back hundreds of years. It has roots in the catholic religion. In the beginning, carnival originated in Italy when people would put on costumes and celebrate the day before lent. They would have large feasts where they would eat up all the meats since meat was forbidden during lent. Soon the carnival became quite popular and began spreading to surrounding areas in Spain and France and other places where the Catholic religion was prominent. Carnival made its way to America when European settlers brought it over. Today in Portugal the carnival is the top event. The city of Lisbon fills up with people, both locals and visitors, to celebrate. The city truly comes to life with celebrations everywhere and a lot of fun to be had. The Portugal Carnival is all about music, dancing and, of course, the costumes."



Vapaapäivät vietin aikas rennoissa merkeissä. Kävin leffassa, kiertelin pihamarkkinoilla (jotka on mun asunnon takana joka tiistai ja lauantai), kävin itsepalvelupesulassa pesemässä pyykkiä, siivoilin kämppää ja vaan kiertelin ja istuskelin ulkona. Shoppailemassa kävin sellasessa tosi isossa ostoskeskuksessa, Colombossa.










Kävin myös hieronnassa, ai että kun teki hyvää! Mulla on ollu selkä ja niska tosi jumissa ja myös jalat on ollu aika kovilla kaikesta tästä kävelystä ja töissä ollaan myös tietty paljo jaloilla. Otin 40min therapeutic- hieronnan ja 40min jalkahieronnan. En oo koskaan ollu niin hyvässä hieronnassa! En kyllä tosiaan kovin montaa kertaa muutenkaan oo hieronnassa ollu, mutta nyt ajattelin kyllä ottaa tavaksi mennä ainaki neljä kertaa vuodessa. Pitäähän sitä ny itteään välillä hemmotella! Olo oli niiin rentoutunu sen jälkeen. Yhteensä hierontoihin kului 60€, mutta oli kyllä joka pennin arvosta! Nyt jaksaa taas :)

1 kommentti:

  1. hehee tunnistan ton videon sun talon takaa ku äitil oli sieltä video kans :)) siel on niin ihanan näköstä et ei ihme jos huvittaa kävellä paljo! ja me voitais kyl mennä uudestaa hierontaan ku pääsen kans sinne <3 can't wait anyway!!!

    VastaaPoista